YLE:n artikkelissa 1.7.2025 kerrotaan kuinka ympäri Suomea on rakennettu kosteikkolauttoja (otsikkokuva myös samasta lähteestä). Nämä keinotekoiset kelluvat saaret voisivat sopia myös meille Kalajärven eteläpään suoalueelle, paristakin syystä:
- Kelluvilla kosteikoilla lisätään keinotekoisesti kilpailua vesistön ravinteista. Tavoitteena on, että leville ja kasveille jäisi vähemmän ravinteita, siten että kaiken vihreän osuus pikkuhiljaa vähenee.
- Kelluva saari tarjoaa turvallisen paikan joutsenille ja muille järvelle pesintää yrittäville linnuille. Tähän asti kaikki pesät ovat päätyneet kissojen, minkkien ja muiden rannalta yllättäneiden petojen suihin.
Mikäli kiinnostusta löytyy, lauttaa voisimme ideoida tulevissa Kalastuskunnan kokouksissa.