Kalajärven kiinteistöille, joilla on manttaalin mukainen oikeus Kalajärveen, kuuluu useimmiten oikeus myös Kurkijärveen. Kurkijärventien puoleisessa päästä tullessa ensimäisenä vesialueena vastaan tulee kuitenkin lampi, jolla ei koskaan kartoissa ole ollut mitään nimeä. Lammen reunoja kulkee talvella latu ja kesäisin retkipolku kohti Serenan parkkipaikkaa, mutta muuten käyttöoikeudet lammen vesialueeseen ovat olleet täysin hämärän peitossa.
Ainakin nyt yksi asia kuitenkin muuttuu… lammella on nimi. Se on Hansinjärvi – Hansträsk. Oheinen teksi on lainaus Sami Suvirannan, Espoon kaupunkisuunnittelukeskuskuksen sivulle kirjoittamasta artikkelista.
Nykyisen tekolammen paikalla oli aiemmin pelto, jolta maanomistaja Hans Juslin (1906–1985) myi multaa 1960-luvulta alkaen. Mullanoton seurauksena paikalle kertyi vettä, ja lisäksi 70- tai 80-luvulla laskuojaa padottiin niin, että muodostui noin kolmen hehtaarin laajuinen tekolampi. Hans Juslin ja hänen sukulaisensa alkoivat niihin aikoihin kutsua paikkaa nimellä Hansträsk. Suomenkielisten lähiasukkaiden kanssa puhuessaan he ovat voineet käyttää myös nimeä Hansinjärvi. Tiedot näistä nimistä on saatu haastattelemalla Hans Juslinin sukulaisia 2025.
Lampi merkittiin vesialueena Espoon opaskarttaan 1990, mutta pitkään lampi oli kartoissa vailla nimeä. Kun lammennimelle oli kuitenkin tarvetta, jotkut opaskartan käyttäjät ottivat viereisellä metsäalueella olleen nimen Riitukki käyttöön lammennimenä. Syntyi myös rinnakkaisnimi Riitukkilampi. Maastonimi Riitukki oli kuitenkin Espoon kartassa vain painovirhe: sen oikea paikka on muutaman kilometrin päässä Vantaan puolella, minne se onkin sijoitettu peruskartassa ja Vantaan opaskartassa.
Caruna on vihdoin viimeistelemässä viimeistenkin talojen liittämisen maakaapelointiin Kalajärventien ja Järvitörmän haja-asustusalueella. Koko 20kV linja, joka nousi maston mäen kautta muuntamolle on nyt kelattu pois ja tolpat kuljetetaan maastosta kierrätykseen. Myös talokohtaiset liittymät on talo talolta saatu tehtyä ja suurin osa kaivannoista on jo tasattu loppukuntoon.
Toivottavasti näillä toimilla vältymme tulevina vuosina harmittavilta sähkökatkoksilta, joskin olihan se aina silloin tällöin jännään nähdä sähkönsinisen valokaaren valaisema talvinen iltataivas kun lumikuorman taivuttamat puut saavat langoilla aikaan oikosulun.
Sähkö siirtyy alas tolpasta maakaapeliin20kV siirtolinja puretaan pois
Kalajärvi saa lähes kaiken vetensä lähteistä. Kalajärven kylän kohdalla on iso pohjavesiallas, josta suodattuu jatkuvasti puhdasta kylmää vettä järveen. Varsinaisia pintapuroja on järven molemmilla rannoilla vain pari kappaletta, nekin kesäaikaan yleensä täysin kuivia.
Voimakas pohjavesivirtaus tuo järveen jatkuvasti uutta viileää vettä. Kuumina kesäpäivinä toki vesi lämpiää nopeasti, koska vapaa vedenkorkeus on varsin matala. Tyyninä päivinä veden lämpötilan kerrostuminen on kuitenkin selvästi havaittavissa, varpaita paleltaa vaikka olkapäillä vesi on mukavan lämmintä.
Talvella ja ennenkaikkea keväisin on syytä muistaa että lähteistä nouseva virtaus synnyttää helposti keväällä sulavaan jäähän uveavantoja. Avannot voivat joskus olla huomaamatta lumen alla piilossa, eikä niitä ole helppo huomata. Onneksi Kalajärven avannot ovat yleensä todella pieniä, suurinpiirtein pilkkireiän kokoisia. Kukaan ei niihin ole vielä kuuleman mukaan kokonaan pudonnut, mutta jalkaa on joskus uitettu.
Kalajärven ympärillä olevissa metsissä ja kalliolla risteilee polkuja joka suuntaan. Reitit kulkevat aluetta täplittävien luonnonsuojelualueiden läpi upeissa maisemissa. Oheiseen karttaan on listattu mielenkiintoisia kohteita, jotka kannattaa käydä bongaamassa!
Kalajärvi on pieni ja matala vesialue, joten se jäätyy yleensä kauttaaltaan ja kantaa varsin luotettavasti kaikkialta kun jään paksuus ylittää 5cm. Talvella jään pinnalle satanut lumi sulaa suojakeleillä ja kinostaa uudelleen, mutta useimpina vuosina siihen kevättalveen mennessä muodostuu todella hieno tasainen pinta, joka kelpaa erinoimaisesti luisteluun ja hiihtoon.
Vuosien mittaa jäällä on viritetty kaikenlaista muutakin mukavaa. On pidetty grillibileet, sahattu toimiva jääkaruselli ja napakelkkakin viihdytti lapsia monena talvena. Jäällä liikkuessa on toki kuitenkin aina hyvä pitää naskalit kaulassa ja muistaa että monen laiturin nokassa piilottelee avoin uintiavanto!
Kalajärven jäällä on lääninhallituksen päätöksellä moottoriajoneuvoilla ajo kielletty, mukaanlukien moottorikelkat, mopot ja mönkijät. Tämä ennenkaikkea järven vesistön suojelemiseksi, jotta laitteista valuva öljy ei pääse herkkää ekosysteemiä sotkemaan. Poikkeukseksi on kuitenkin laskettu luisteluratojen auraukseen ja muuhun järven kunnossapitoon liittyvät ajot.
Vuonna 1988 Kehäsanomat teki juttumatkan Kalajärvelle ja haastatteli Eino ja Toini Koskista, Kalajärventielle aikanaan ensimmäisinä asettautuneita mökkiläisiä. Vaikka artikkelista on nyt jo kohta 40 vuotta aikaa, aiheet kuullostavat hämmästyttävän tutuilta; järven tila herättää huolta, kunnalistekniikkaa kaivataan, mutta järven rauhaa ja luontoa arvostetaan yli kaiken.
Kalajärvelle vielä 2000 luvun alussa muuttaneet kuulivat Koskisen Einon soittavan viulua kesäöisin ja näkivät artikkelissa mainitun Ekonomi Eriksonin ajavan viikottain Järvitörmän mökilleen metallinhohtoisella vuoden 1960-mallia olevalla mersullaan. Niistä päivistä moni mökkitontti on muuttunut poikkeuslupakäsittelyissä vakinaisiksi asunnoiksi, mutta Einon kuvailema Kalajärven henki on edelleen voimissan!
Kalajärven rannalla riittää rauhaa ( Kehäsanomat 28.7.1988 )
Juuri parempaa kesämökin paikkaa voi tuskin löytää kuin on Meilahdessa asuvilla Eino ja Toini Koskisella. Parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä Espoon Kalajärven rannalla sijaitsee hyvin hoidettu järvenrantatontti. Omaa rantaa on sata metriä ja vastaranta on lähes rakentamaton. Koskiset löysivät tontin miltei sattumalla. Eino Koskinen toimi Elannon tarkastajana ja kävi Röylän Hovissa neuvottelemassa mahdollisen tontin hankkimisesta kauppaa varten Röylästä. Kaupan perustaminen Röylään ei tuntunut kannattavalta, mutta sitten Koskinen oli kysynyt kahvipöydässä, että eikö kartanolla ollut järvitonttia myynnissä. Vastaukseksi tuli, että kaksi tonttia on myytävänä.
— Olin kuin auringonpistoksen saanut ja käsirahakin piti nopeasti lainata, ettei kauppa olisi mennyt ohi, kertoo Koskinen hyvästä tilaisuudesta.
— Meillä oli neljä lasta ja rannalle piti päästä nopeasti. Ensin rakennettiin väliaikainen mökki vuonna 1951. Sitten ryhdyttiin varsinaisen kesämökin rakentamiseen, jossa vuonna 1954 juotiin ensimmäiset kahvit.
— Vihdintietä rakennettiin parhaillaan vuonna 1951. Kalajärvelle pääsi joko Bembölen tai Hämeenkylän kautta. Välillä me tulimme koko perhe kahdella polkupyörällä tänne. Välillä firman autolla päästiin osan matkaa rakenteilla olevaa Vihdintietä pitkin. Kalajärventiestä oli silloin vasta alkupää rakennettu. Myyjä työnsi Catepillarilla tien auki mäen alle asti, josta me mökkiläiset yhteistyöllä rakensimme tietä eteenpäin. Koskinen mainitsee tienrakentajista mm. teollisuusneuvos Alpo Eriksonin ja Osmo Oittisen. Silloin oli kulunut vasta kuusi vuotta sodasta ja yhteistyö sujui hyvin.
— Kellään meistä ei ollut silloin edes autoa.
Koskinen muistelee, että Vihdintietä rakennettiin vankityövoimalla ja työmaan dynamiittivarasto oli Kalajärventien risteyksessä. Kerran siitä varastettiin iso määrä dynamiittia ja pian sen jälkeen Espoossa tehtiin neljään eri liikkeeseen dynamiitin avulla murrot. Yksi murron kohteista oli Vanhankylän Elanto, johon Koskinenkin joutui tarkastajana tulemaan heti Uudenvuoden yönä.
Viulun rakentaja
Eino Koskisen harrastuksena on viulujen teko. Tuohon taitoon hän sai innokkeen aikanaan professori Onni Suhoselta. Taitonsa Koskinen on saanut mm. työväenopiston talvikursseilla. Koskinen on rakentanut kaikkiaan noin 25 soitinta ja sen lisäksi hän korjaa viuluja.
— Mestariviuluja en kuitenkaan ota korjattavaksi vaan ohjaan ne ammattimiesten käsiin.
Viulu valmistetaan vaahterasta ja kanteen käytetään kuusta. Koskisen verstas Kalajärven rinteessä on harrastajan unelma. Ikkunoista avautuu näköala järvelle ja rauha on rikkumaton.
Järvi pelastettava
Koskiset ovat huolissaan Kalajärven tulevaisuudesta. Tämä on ensimmäinen kesä, jolloin järvi tuntuu aivan kuolleelta. Muutama vuosi sitten järven tuore kalastuskunta sai järvelle moottoriajoneuvokiellon. Se lopetti talvisen rallin järven eteläpäässä. Ralliajo toi järveen öljyä, jota sai aina kesällä lippoa pinnalta pois.
Kalajärvi on hyvin matala. Eino Koskinen arvelee, että järvessä saa varpailla kosketuksen pehmeään pohjaan joka paikassa. Keskisyvyys on hyvin matala. Kalajärvi on lähdejärvi ja sen virtaama on hyvin pieni. Vesi on usein melko kirkasta mutta samalla järvi on hyvin arka saasteille. Lähitienoon asutuksen voimakas kasvu aiheuttaa lisäpaineita järveä kohtaan. Järven pohjoispäässä on ns. yhteisranta, joka kuuluu osalle pohjoispään kiinteistöjä. Kyse ei ole Koskisten mukaan mistään yleisestä uimarannasta, mutta silti siinä käy paljon uimareita.
— Pelkkä uinti ei sinällään olisi niin vaarallista, mutta kun laiturille ja aivan rannalle lasketaan tarpeita, niin siitä on jo matalalle järvelle haittaa.
— Kalajärven asemakaava toisi järven suojeluunkin ehkä järjestystä ja kaupungin viemäri auttaisi paljon, toteaa Toini Koskinen. Hän toivoo kaupunkia myös mukaan kalastuskunnan käynnistämään suojelutyöhön. Näiden helteiden jälkeen pitäisi yhteistyössä tutkia, mikä järveä vaivaa.
Polku on taas raivattu auki. Eteläpään pitkospuiden luokse oli kaatunut syksyn myräkässä kolmen ison kuusen rykelmä, jonka parissa vierähti sahaajalla tovi työn touhussa. Myös Kalajärvenrannan päässä polulle kaatunut koivu on siivottu klapipinoon. Hienoa, että meillä löytyy sahankäyttötaitoisia puuhamiehiä ja -naisia, jotka pitävät paikat talkootoimin kunnossa! Kiitoksia siitä!
Tiesitkö, että Kalajärven länsipuolta kiertävä polku on luokiteltu arvokkaaksi kulttuurikohteeksi. Se edustaa alkuperäisessä asussaan jo 1700-luvun kartoissa esiintyvää ratsupolkua. Lisää aiemmassa artikkelissa.
Perusmäen avokallioilla on mielenkiintoinen kirnuryhmä, joista suurimman läpimitta on noin 1,5 metriä. Toinen isoista kirnuista on sekin reilun metrin halkaisijaltaan.
Kirnut on kohtalaisen helppo löytää. Kalittomalta johtaa polku Santaharjuntielle, suunnilleen talonnumero 16 paikkeille. Jotakuinkin puolessa välissä on suuri avoin kalliorinne. Kalittomalta tullessa sen oikealla puolella, vähän ylärinteessä näkyy kaksi vierekkäistä kiveä. Kun lähtee näiden kivien välistä rinteen muotoja noudattaen kulkemaan noin 50m eteenpäin, pitäisi pian näkyä peurojen syöttöpaikka. Ylimmäinen kirnuista löytyy aivan vierestä. Isoin kirnu on siitä muutaman metrin päässä alarinteessä.
Espoon kaupunki rakentaa loppuvuoden aikana kuntoportaat Hiirisuon puoleiselle kalliorinteelle. Suoheinäntien päästä lähtevälle kulkuväylälle rakennetaan pieni parkkialue ja näyttää siellä olevan pari tolppaa polkupyörien pysäköintiäkin varten jo valmiina.
Portaita näyttää tulevan 179 askelmaa, jotka nousevat 21m ylöspäin. Kokonaispituutta rakennelmalle tulee 83,2m. Portaat rakennetaan olemassa olevan polun viereen rinteen puolelle, siten että halutessaan voi edelleen nousta myös polkua pitkin.
Kalittoman lammen ympärillä ollutta luonnonsuojelualuetta laajennetaan, kattamaan lammelle johtava soistunut kanjonialue ja sen ympäröivät kalliojyrkänteet. Kaavaehdotus on ollut nähtävillä vuoden 2024 lopulla ja muutos tapahtunee vuoden 2025 aikana.
Luonnonsuojelualue sopii erinomaisesti paikalleen, sillä kanjoni ja Kaliton kallioineen muodostavat kiistämättä erityislaatuisen luontokohteen. Käytännössä alueella ei ole merkittäviä vaikutuksia rakentamiseen tai liikennejärjestelyihin, sillä sinne ei toistaiseksi mitään suunnitelmia ole kohdistunut.
Tai jotain aina kuitenkin… Caruna suunnitteli vielä vuoden 2024 alussa kaivavansa Kalajärventien muuntoasemalle vievän siirtolinjan Kalittomankorven kanjonin pehmeään maahan, sillä Kalajärventien piennar osoittautui siihen kalliiksi vaihtoehdoksi. Monet ovatkin uteliaana ihmetelleet tähän tarkoitukseen jätettyjä sinisiä merkkipaaluja maastossa, joissa lukee merkintä ”reitti”. Suunnitelma on sittemmin kariutunut luonnonsuojelualueen ehdotuksen edetessä ja Carunalle yhteiskaivuu vesiosuuskunnan kanssa näyttää olevan uusi mahdollisuus saada ilmajohdot sääilmiöiltä suojaan.